Sähköautojen hankintatuki loppuu, mutta hallituksen osoittaman lisärahoituksen ansiosta sitä riittää vielä joihinkin satoihin autoihin. Autoala on mielissään lisärahoituksesta, mutta muistuttaa, ettei sillä pötkitä pitkälle.
Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio ei yllättynyt, kun Traficom tiedotti aiemmin tällä viikolla ajoneuvojen hankinta- ja muuntotukiin osoitetusta lisärahoituksesta.
– Tämä on osa siitä viidestä miljoonasta eurosta, joka aiemmin oli budjetoitu ensi vuodeksi, mutta jonka hallitus päätti perua, Kallio kertoo MTV Uutisille.
Kallion mukaan jo perumisen yhteydessä kävi selväksi, että osa säästyneistä määrärahoista siirretään varattavaksi vielä tälle vuodelle.
Lue myös: Sähköauton hankintatuki ei loppunutkaan vielä – Traficomilta iloisia uutisia auton ostamista pohtiville
Rahahana tiputtaa vielä vähän aikaa
Traficom kertoi tiistaina hallituksen esittäneen vuoden viimeiseen lisäbudjettiin hankinta- ja muuntotuille noin 1,5 miljoonan euron lisämäärärahaa, joka oli alun perin varattu käytettäväksi ensi vuonna. Koska henkilöautojen tukikausi päätettiin katkaista vuoden loppuun, ensi vuodelle varattu määräraha vapautui käytettäväksi jo tänä vuonna.
Autoalalla on otettu hieman ennakkoon arvioitua suurempi lisärahoitus ilolla vastaan, vaikkakin sitä riittänee vain noin 700 uuden sähköauton hankinnan tukemiseen.
– Kauaa se ei kestä. Pieni ja lyhytaikainen positiivinen signaali on kuitenkin kyseessä – etenkin tilanteessa, jossa sähkön hintakeskustelu ja taantuma rökittävät autokauppaa. Tyhjää parempi siis. Mutta toki, ei tällä kuuhun mennä, eikä Suomen päästötavoitteita saavuteta, Kallio sanoo.
