Hallituksen säästötoimet johtavat työttömyyden kasvuun ja samalla hallituksen politiikan pohja on pettämässä. Näin arvioi SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman Kymmenen Uutisten haastattelussa.
Lindtmanin mukaan hallitus on ollut virassaan alle 3 kuukautta, ja joutuu jo nyt harkitsemaan lisäleikkauksia.
– Suomi on matkalla taantumaan ellemme ole jo. Hallituksen leikkaukset jatkuvat ilman, että selvitetään niiden yhteisvaikutuksia esimerkiksi pienituloisempiin lapsiperheisiin, työssäkäyviin kuin muihinkin suomalaisiin, Lindtman sanoo.
Lue myös: Tällaiset terveiset pääministeri Orpo lähettää Suomen köyhille: "Tämä on se tie, joka meidän pitää kulkea"
SDP:n tuore puheenjohtaja muistuttaa myös, että rakennusalalla on edessä lama, joka täytyisi estää. Lindtman sanoo myös, että pieni- ja keskituloisilta jokainen leikattu euro on poissa kulutuksesta.
– Tässä tilanteessa leikkaukset tulevat todennäköisesti vauhdittamaan työttömyyttä ja heikkoa talouskehitystä.
"Vaalipuheet eivät pitäneet paikkaansa"
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko puolestaan syyttää päähallituspuolueita vaalilupausten pettämisestä.
– Suomen taloustilanne on vakava ja se kävi hallituksen puheenvuoroista ilmi.
– Samalla merkille pantavaa on se, että vaalipuheet nopeasta velaksi elämisen lopettamisesta kokoomuksen suunnalta ja perussuomalaisten puheet siitä, että pienituloisilta pienituloisilta ei leikata. Kumpikaan näistä ei todellisuudessa pitänyt paikkaansa, Saarikko sanoo MTV Uutisille.

