Kansalaiset muistelevat lämmöllä maanantaina menehtynyttä presidentti Martti Ahtisaarta, vaikka tieto rauhannobelistin poismenosta ei ollut vielä rantautunut kaikille Helsingin keskustassa kulkeville.
Esimerkiksi Matti Norria kuolinuutinen ei ollut vielä alkuiltapäivällä tavoittanut. Hän kertoo tehneensä töitä Ahtisaaren kanssa.
– Oltiin vähän yhteistoiminnassa aikanaan kehitysyhteistyöjutuissa. Olin lakimies ja hoidin Suomen kehitysyhteistyöjuridiikkaa ja Ahtisaarihan oli siellä Namibiassa, Norri kertoo Helsingissä MTV Uutisille.
Millainen työkaveri hän oli?
– Ihan positiivinen. Hän oli ihan positiivinen kaikin puolin, Norri kuvailee.

Lue lisää: Viimeinen tapaaminen Ahtisaaren kanssa sai Stubbin kyyneliin
"Mara oli ihan hyvä presidentti"
Myöskään Tarja Muurista ja hänen tytärtään Elviiraa uutinen Ahtisaaren menehtymisestä ei ollut saavuttanut. He olivat ihmetelleet, miksi liput ovat puolitangossa Helsingissä.
– Onpa todella surullista. Muistan hänet presidenttinä, Nobelin rauhanpalkinnosta ja semmoisena rauhanmiehenä muistan hänet, Tarja Muurinen kertoo.
– Hän on ollut Suomen presidentti, mutta en oikein muuta hänestä tiedä, 13-vuotias Elviira Muurinen sanoo.
Harto Holman ihmetteli myös, miksi liput olivat puolitangossa.

