Poliisi joutuu Suomessa turvautumaan aseeseen harvoin, vuosittain noin 20 kertaa. Näistä osa liittyy myös tapauksiin, joissa eläin on jouduttu lopettamaan.
Poliisitarkastaja Marko Heikkilä poliisihallituksesta kertoo, että vuonna 2023 poliisi joutui turvautumaan aseeseen 17 kertaa, joista kaksi kohdistui ihmiseen.
Poliisi turvautuu aseeseen ihmistä kohtaan harvoin. Eniten tällaisia tapauksia oli vuonna 2021, jolloin poliisi joutui käyttämään asetta ihmistä kohtaan kuusi kertaa.

Näin poliisi on käyttänyt asetta viime vuosina.
Kuolemaan johtaneet tapaukset ovat aina ikäviä niin poliisille kuin uhrillekin, Heikkilä kommentoi.
Poliisia myös uhataan aseella
Poliisilta ei löydy tarkkaa tilastoa siitä, kuinka monta ihmistä on saanut surmansa poliisin ampuma-aseen käytön seurauksena. Juupajoella tiistaina tapahtunut kuolemantapaus oli 2000-luvulla yhdestoista.
Tiistaina Juupajoella kuoli yksi henkilö poliisin ampumana. Tapaus oli ensimmäinen vuoden 2021 Ruskolla tapahtuneen kuolemaan johtaneen poliisioperaation jälkeen.
Lue lisää: Poliisioperaatio Juupajoella – poliisi ampui rikoksesta epäillyn miehen
Vuonna 2016 poliisin luotiin kuoli peräti kolme ihmistä eri tilanteissa, joista yhdessä myös poliisi sai surmansa. Poliisia on uhattu aseella enimmillään neljä kertaa vuodessa viimeisen seitsemän vuoden sisään.
