Vuoden vaihtuessa Suomessa verotukseen tulee muutoksia.
Uudet verokortit tulevat voimaan heti vuoden alusta ja tämän vuoden esitäytetyt veroilmoitukset tulevat keväällä tarkistettaviksi kolme viikkoa aikaisemmin kuin ennen.
Palkansaajien veroprosentteihin vaikuttavat monet asiat, mutta karkeasti sanottuna pienituloisten verotus useimmiten kevenee ensi vuonna ja hyvätuloisten kiristyy. Verotus kiristyy myös osalla eläkeläisistä.
Useiden tuotteiden ja palveluiden arvonlisävero nousee 10 prosentista 14 prosenttiin. Uusi, korkeampi arvonlisävero koskee esimerkiksi lääkkeitä, kirjoja, liikuntapalveluita ja matkalippuja. Alempi vero jää kuitenkin voimaan sanoma- ja aikakauslehdille sekä yleisradiotoimintaan.
Valmisteilla on lisäksi makeisten ja suklaan arvonlisäveron korottaminen, jonka on tarkoitus tulla voimaan kesäkuussa 2025. Suunnitelman mukaan makeisten ja suklaan arvonlisävero nousisi silloin 14 prosentista 25,5 prosenttiin.
Joitakin kevennyksiäkin arvonlisäveroon saadaan. Kuukautis- ja inkontinenssisuojien sekä lasten vaippojen vero laskee.
Samoin pienten yritysten arvonlisävelvollisuus muuttuu, kun vähäisen toiminnan raja nousee vuodenvaihteessa. Jatkossa alv-velvollisuus alkaa vasta, kun liikevaihto ylittää 20 000 euroa. Nykyisin velvollisuus alkaa takautuvasti tilikauden alusta lähtien, jos liikevaihto ylittää 15 000 euroa.
Omavastuu nousee
Kotitalousvähennykseen tulee useita muutoksia.
– Ensi vuonna vähennystä voi tehdä korkeintaan 1 600 euroa henkilöä kohti eli puolisot voivat yhteensä vähentää 3 200 euroa vuodessa, kertoo johtava veroasiantuntija Sami Varonen Verohallinnon tiedotteessa.
Maksimivähennys on tästä lähtien sama kaikista töistä. Vain öljylämmityksestä luopumiseen saa korotettua vähennystä, ja myös vähennysprosentti on näistä töistä edelleen suurempi kuin muista töistä.
Vuonna 2024 kotitalousvähennyksen enimmäismäärä oli remonttitöistä 2 250 euroa ja kotitalous-, hoiva- ja hoitotöistä sekä fysioterapiasta 3 500 euroa.
