Hovioikeus on tuominnut pitkän linjan yritysvaikuttajan mökkinaapureidensa vainoamisesta.
Viime viikolla annetun ratkaisun mukaan kuusikymppinen mies piinasi Satakunnan alueella kesäpaikkaa pitänyttä eläkeläispariskuntaa useiden kuukausien ajan vuonna 2020.
Yritysjohtajana tunnettu mies muun muassa julkaisi sanomalehdessä ilmoituksia, joissa vihjailtiin eläkeläisten tehneen tontillaan jotain kiellettyä tai laitonta.
Luvattomasta rakentamisesta ja maaperän pilaamisesta huolestuneet mainokset oli julkaistu keksityn yhdistyksen nimissä. Niissä vaadittiin eläkeläispariskunnan omistamaa aluetta "pelastettavaksi".
Yhteen oli jopa liitetty pätkä eläkeläispariskunnan omistaman kiinteistön kiinteistörekisteriotteesta.
Mies kävi niittaamassa otteen samasta paperista myös kyseiselle tontille vievän tien liikennemerkkiin. Jonkin ajan kuluttua hän maalasi koko kyltin harmaaksi.
Vihainen protesti
Mies myös tunkeutui eläkeläisten tontille ilman lupaa ja mittaili pihalla ollutta rakennusta, koska omien sanojensa mukaan yritti löytää merkkejä lupien vastaisista rakennelmista.
Poikkeuksellinen naapuririita huipentui syyskuussa 2020, kun mies parkkeerasi autonsa eläkeläisten tontille tulevan yksityistien varteen poikittain. Pariskunta oli tällöin itse mökkeilemässä, ja auto olisi estänyt heidän poistumisensa kokonaan.
Kun auto siirrettiin, yritysjohtaja toi tien tukkeeksi työkoneen.
Hovioikeuden mukaan miehen tempauksissa oli kyse jonkinlaisesta protestista. Arvio oli, että viha liittyi juuri kyseisen yksityistien käyttöön.
Aiemmin yritysjohtajalla oli ollut mahdollisuus käyttää tietä vapaasti ja kulkea sen kautta omalle tontilleen – mutta ei enää.

