Naisen terveydentila romahti hammasimplantin asennuksen jälkeen. Vuosien oikeussaagassa ratkottiin, oliko hammaslääkärin "nakuttelusta" koitunut potilaalle aivovamma vai ei.
Keski-ikäiselle naiselle asennettiin keväällä 2009 hammasimplantti vantaalaisella terveysasemalla. Tekohammas kiinnitettiin oikeaan yläleukaan poistetun hampaan tilalle. Implanttileikkauksen jälkeen naista alkoi huimata ja pyörryttää.
Oikeusasiakirjojen mukaan nainen koki, että erikoishammaslääkäri oli operaation aikana "takonut" hänen yläleukaansa muutamien iskujen sarjoissa niin voimakkaasti, että koko keho oli siirtynyt iskujen voimasta ylöspäin. Nainen koki niskansa olleen operaation aikana vahingollisesti ääriasennossa.
Operaation loppupuolella hammaslääkäri oli naisen mukaan sanonut, että “pahin on ohi” ja huomauttanut hammasluun olevan kovaa. Loppuvaiheessa nainen kertoi lähes menettäneensä tajuntansa hoitotuolissa istuessaan.
Operaation jälkeen nainen oli kokenut voimakasta huimausta. Koska hän ei voinut mennä kotiin julkisilla, hän pyysi puolisonsa hakemaan hänet terveysasemalta.
Nainen oli hakeutunut vielä samana päivänä lääkäriin pyörtymisen ja niskan jäykkyyden vuoksi.
Lue myös: Lääkäreille tuomiot vammantuottamuksista – perheenäiti Helin raajat jouduttiin amputoimaan, koska vakavat oireet sivuutettiin
Monenlaisia oireita
Reilun vuoden kuluttua implanttileikkauksesta asia eteni Potilasvakuutuskeskuksen käsittelyyn. Nainen katsoi implantin asennuksen aiheuttaneen hänelle niskavamman, jonka vuoksi hän oli joutunut työkyvyttömäksi.
Huimaus ja muut oireet olivat jatkuneet yli vuoden ajan. Nainen koki muun muassa tasapainohäiriöitä, päivittäistä uupumusta ja tunne-elämän latistumista.
Aluksi oireita oli hoidettu hyvälaatuisina asentohuimauksen oireina, mutta myöhemmissä laajemmissa tutkimuksissa naisella todettiin laaja-alaisia neuropsykologisia oireita.

