Henkariniksillä saat ripustettua puhtaat vaatteet nopeasti kaappiin.
TikTok-sovelluksen suosituinta antia tuntuvat eläinvideoiden lisäksi olevan erilaiset niksi- ja oivallusvideot. Oletko jo esimerkiksi nähnyt, kuinka foliota kannattaa ottaa paketista, miten uunin saa puhtaaksi yön aikana tai kuinka leivänpaahtimessa on ominaisuus, josta kaikki eivät edes tiedä?
Eräs äiti osallistui TikTokissa levinneeseen kikkahaasteeseen, jossa haastettiin kertomaan joku satunnaisesti opittu kikka, josta on sittemmin tullut osa tavallista arkea.
Nainen näyttää, kuinka on oppinut ripustamaan kaikki puhtaat pyykkinsä henkareihin hetkessä. Moni katsoja on ollut äimistynyt siitä, ettei ole tiennyt tämän niksin olemassaolosta, kertoo Mirror.
Lue myös: Oletko aina käyttänyt jääpalapusseja väärin? Tästä kikasta moni ei tiedä: "Olen palelluttanut sormiani vuosia"
Näin kikka toimii
Videolla nainen sujauttaa kätensä paitojen kaula-aukoista niin, että hänen käsivarrellaan lepää lopulta seitsemän paitaa. Tämän jälkeen nainen sujauttaa paidan kerrallaan vaivattomasti henkariin.

