Syytetty kiistää syytteen eläinsuojelurikoksesta.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomionsa asiassa, jossa viisikymppistä naista syytetään belgianpaimenkoiraansa kohdistuneesta eläinsuojelurikoksesta. Nainen myönsi poliisikuulustelussa nostaneensa kahdeksanvuotiaan koiransa turkista ilmaan. Hän kiistää syyllistyneensä asiassa rikokseen.
Epäilty rikos tapahtui Saksanpaimenkoiraliiton alajärjestön koulutustilaisuudessa syksyllä 2020. Syyte liittyy Oikeutta eläimille -järjestön vuonna 2021 tekemään paljastukseen suojelukoirien väkivaltaisesta koulutuksesta Suomessa.
Kuulustelussa nainen sanoi toimintansa syyksi jännityksen.
– Tietysti, kun on uusi paikka ja mennään tuohon tilanteeseen, kun ei ole tuttuja, niin jännittää valtavasti. Tarkoitan jännittämisellä itseäni.
Nainen sanoi, että videolla näkyvä tilanne on sellainen, jossa koiraa estetään menemästä maalimiehen mukaan.
– Kun maalimies siirtyy, niin koirahan tahtoo mennä mukana. Eli sitä estetään menemästä mukana. Ja sitten, mikä siinä oli se sanamuoto "pakottaa taaksepäin" tai mikä Kennelliitolta tuli se, niin ei naisella sellaisia voimia ole, että se voisi satuttaa koiraa, nainen sanoi.
Asiantuntija: Koiralle aiheutettiin tarpeetonta kipua ja kärsimystä
Nainen myönsi kuulustelussa toimineensa väärin.
– Ei ole oikeutettua kouluttamista. Allekirjoitan kovaa puhumisen, käskemisen ja nykimisen, mutta ei saa käydä koiraa turkista kiinni, nainen sanoi.
Oikeudelle toimittamassaan kirjallisessa vastauksessa hän kuitenkin puolustaa turkista nostamista.
– Koiran nostaminen kahdesti turkista tai hihnasta nykäisy ovat hyväksyttäviä ja tavanomaisissa rajoissa, eikä niitä voida pitää koiran pahoinpitelemisenä ja siten eläinsuojelurikoksena.
Poliisitutkinnassa lausunnon antanut Ruokaviraston ylitarkastaja katsoo, että nainen aiheutti koiralleen tarpeetonta kipua ja kärsimystä.
– Eläinten kouluttamisessa ei ole tarpeen kohdella eläimiä kovakouraisesti halutun oppimistuloksen saavuttamiseksi. Näin ollen en näe näitä tekoja tarpeelliseksi koirien koulutuksessa, ylitarkastaja sanoi.
