Delta Airlines selvittää, miten naisen onnistui päästä koneeseen ilman henkilöllisyystodistusta tai boarding passia.
Lentokoneeseen luulisi olevan mahdotonta päästä ilman matkustusasiakirjoja. Yhdysvalloissa Orlandon lentokentällä nainen kuitenkin onnistui pääsemään Delta Airlines -yhtiön koneeseen, vaikka hänellä ei ollut henkilöllisyystodistusta tai matkalippua. Aiheesta uutisoi muun muassa Business Insider -sivusto.
Tapaus sattui aamupäivällä puoli yhdentoista aikaan viime lauantaina lentokoneessa, jonka oli määrä suunnata Atlantaan.
LUE MYÖS: Matkustajat ihmeissään: Lentokoneen käsimatkatavarahyllyltä löytyi jotain täysin sinne kuulumatonta – lentoemäntä
Istui toisen matkustajan paikalla
Lehtitietojen mukaan nainen jäi kiinni vasta, kun toinen matkustaja halusi päästä paikalleen. Nainen kieltäytyi nousemasta istuimelta.
– Matkalipussa luki, että se oli minun paikkani. Hän vain totesi tylysti, että ei aio liikahtaakaan, tuntemattomana pysytellyt matkustaja kertoo WFTV-sivustolle.
Tarjosi todisteeksi kuvaa itsestään
Matkustaja pyysi paikalle lentoemännän, joka huomasi, että naista ei löytynyt lennon matkustajaluettelosta. Lehtitietojen mukaan myös lentokoneen kapteeni ja henkilökunnan esimies yrittivät saada naista nousemaan paikaltaan.
Nainen sanoi heittäneensä matkalippunsa menemään. Henkilöllisyystodistuksen sijaan hän näytti matkustamohenkilökunnalle kännykässään olevaa kuvaa itsestään.
– Arvon rouva, tuo on kuva eikä henkilöllisyystodistus, lentoemäntä totesi.
