Miehet usein vaativat naisiltana karvattomuutta ja naiset tuntuvat olevan samaa mieltä heidän kanssaan. Suurin osa AVAn kyselyyn vastanneista naisista sanoi, että karvat pitää ajella kaikkialta.
Myös 41 prosenttia AVAn kyselyyn vastanneista naisista yhtyi tähän mielipiteeseen sanomalla, että karvat pitää ajella koko kehosta – niin kainaloista, sääristä kuin bikinirajaltakin.
39 prosenttia naisista oli puolestaan sitä mieltä, että nimenomaan epäsiistit kainalot ällöttävät ja karvat tulisikin ajaa vähintäänkin kainaloista.
10 prosenttia kyselyyn vastanneista ei koe tarvetta ajella karvoja mistään. Viisi prosenttia vastaajista ajelisi ainakin sääret ja toiset viisi prosenttia trimmaisi vähintäänkin bikinirajan kuntoon.
"Jokainen karva kulmakarvojen alapuolella on liikaa"
Suurin osa AVAn kyselyyn vastanneista naisista piti karvatonta naisvartaloa kauniina ja hygieenisenä. 41 prosenttia vastanneista ajelisikin karvat kaikkialta kainaloista alaspäin.
"Itse ajan kaikkialta karvat mukavuussyistä."
"Minä ajelen kaiken kaikkialta varsinkin silloin, kun on tiedossa yö kullan kanssa tai reissu esimerkiksi rannalle. Tunnen oloni seksikkäämmäksi ilman karvoja, joten olen silloin myös itsevarmempi. Karvani ovat hyvin tummia, kainaloita saisi ajaa joka päivä... En kuitenkaan niin usein jaksa sitä tehdä. Täytyy vain pitää hihallisia paitoja välillä."
"Ajelen kaikkialta. Pääosin itseni takia, mutta onhan se petikumppaninkin kannalta kiva."
"Naisella jokainen karva kulmakarvojen alapuolella on yksinkertaisesti liikaa!"
"Ajelen kainaloni, sääreni, bikinirajani ja intiimialueeni. Tunnen oloni seksikkäämmäksi ja itsevarmemmaksi niin. Myös poikaystäväni pitää sileästä ihosta. En toki luultavasti vaivautuisi ajelemaan itseäni niin tarkasti hänen vuokseen, ellei kyse olisi vastavuoroisuudesta – hänkin ajelee kainalonsa ja intiimit paikkansa, mistä olen erittäin tyytyväinen."
"Kaikkialta, koska olo on silloin puhtaampi ja hygienia parempi, ainakin tuntuu siltä."
"Karvaton nainen on puhdas ja intiimialueen kaunis ulkoasu ja ominaistuoksu saa miehen syttymään. Kainalokarvojen ajelu nyt pitäisi olla muutenkin itsestäänselvää. "