Naisleijonien tähtivahti Noora Räty sai kesällä 10 000 euron apurahan, mutta kieltäytyi elokuun MM-kisoista taloudellisiin syihin vedoten. Nyt myös Rädyn olympiamatka Pekingiin näyttää epävarmalta.
LUE MYÖS: MM-kisoista kieltäytynyt Noora Räty jätettiin ulos Naisleijonien maaotteluista, näin tähtivahti kommentoi epävarmaa tilannettaan – "Olisi inhimillistä tietää"
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti kesäkuussa listansa talviurheilun urheilija-apurahoista, joista merkittävä osa ohjattiin Naisleijonien pelaajille. Käytännössä kaikki naisten maajoukkueen runkopelaajat saivat joko 10 000 euron tai 6 000 euron suuruisen apurahan.
Yhteensä tukea jaettiin 31 yhdelle naiskiekkoilijalle ja heistä 10 000 euroa saavia oli yhteensä 15 kappaletta. Maajoukkueen pitkäaikainen tähtivahti Noora Räty, 32, oli yksi heistä.
Nyt Räty on joutunut kuitenkin hankalaan tilanteeseen maajoukkueen kanssa. Räty kieltäytyi kesällä MM-kisoista, jotka olivat siirtyneet elokuulle koronapandemian vuoksi. Hän perusteli päätöstään taloudellisilla syillä, koska hänen vetämänsä maalivahtileiri osui samaan aikaan turnauksen kanssa.
Jännitteinen tilanne päävalmentaja Pasi Mustosen ja Rädyn välillä on johtanut siihen, ettei maalivahti ole mukana maajoukkueen viimeisessä turnauksessa ennen Pekingin talviolympialaisia.
Naisleijonat pelaa marraskuussa kolme harjoitusottelua Kanadaa vastaan. Joukkueen maalivahtikolmikko on siellä Anni Keisala–Meeri Räisänen–Eveliina Mäkinen.
Miten valitettavana tätä tilannetta voi pitää apuraha-asian kannalta, Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki?

