Oppositio vaatii pääministeri Antti Rinnettä (sd.) eroamaan ja syyttää tätä valehtelusta eduskunnalle. Professori Ilkka Ruostetsaaren mukaan koko Postin ympärille rakentunut poliittinen kohu on erikoinen ja poikkeava.
Pääministeri Antti Rinteen asemasta ja Postin tilanteesta keskustellaan tänään illalla viiden hallituspuolueen johtajien voimin.
Kunta- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) sai jo erota ja myös Rinteen istuin tutisee.
Oppositio on syyttänyt sekä Rinnettä että Paateroa eduskunnan sumuttamisesta Posti-asiassa. Epäselvyyttä on ollut siitä, tiesikö ja hyväksyikö Paatero valtionyhtiö Postin suunnitelmat siirtää pakettilajittelijoita heikompaan työehtosopimukseen.
Politiikan tutkija, valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopistosta kutsuu tapausta erikoiseksi.
– Meillähän oli hallituksessa omistajaohjausministeri, ja pääministeri ryhtyi ohjaamaan omistajaohjausministeriä. Siinä mielessä aika erikoinen tapaus, Ruostetsaari miettii.
Hallituspuolueista etenkin keskustan riveissä on mediatietojen mukaan tunnettu epäluottamusta Rinteeseen, joka joutuisi hallituskumppanin tuen menettäessään lähtökohtaisesti eroamaan tehtävästään.
Ruostetsaaren mukaan "kaikki on toki mahdollista".
Posti-kohu muistuttaa Irak-skandaalia
Mielenkiintoinen vertailukohta käynnissä olevaan kohuun löytyy esimerkiksi niin sanotusta Irak-skandaalista, jonka myötä keskustalainen pääministeri Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan.
Jäätteenmäki oli hyödyntänyt hänelle vuodettuja salaisia asiakirjoja kevään 2003 vaalitaistelussa. Lopullisesti Jäätteenmäki kuitenkin menetti hallituskumppani SDP:n luottamuksen, kun paperit vuotanut virkamies Martti Manninen sanoi Jäätteenmäen pyytäneen papereita – täysin päinvastoin kuin Jäätteenmäki oli samana päivänä sanonut eduskunnan täysistunnossa.
– Tässähän nyt keskustellaan vähän samantyyppisestä asiasta. Puhuiko Antti Rinne eduskunnalle totta, liittyen tähän Postin tapaukseen? Ruostetsaari pohtii.

