Uuden Musiikin Kilpailun Instagram-tilillä annettiin lisätietoa Käärijän tulevasta euroviisuesityksestä.
Vuoden 2023 Euroviisuihin on enää vajaa kuukausi aikaa, kun kilpailun ensimmäinen semifinaali kamppaillaan Ison-Britannian Liverpoolissa 9. toukokuuta. Suomea tämän vuoden Euroviisuissa edustava artisti Käärijä esiintyy kilpailun ensimmäisessä semifinaalissa 15. esiintymispaikalla, eli viimeisenä.
Spekulaatiot Käärijän tulevasta euroviisulavashow'sta ovat käyneet kuumana siitä saakka, kun artisti kruunattiin helmikussa Ylen Uuden Musiikin Kilpailun voittajaksi. Käärijä tarjoili UMK-yleisölle vauhdikkaan show'n, jonka aikana lavalla nähtiin muun muassa eurolavoja, pinkkipukuisia tanssijoita hohtavine hampaineen sekä erikoisia tanssiliikkeitä.
Lue myös: BBC:n toimittaja arvioi vuoden 2023 euroviisuedustajat – Käärijälle hämmentävä arvostelu: "Kuulostaa lusikalta tehosekoittimessa"
Uuden Muusikin Kilpailun Instagram-tilillä paljastettiin keskiviikkona yksityiskohtia Käärijän tulevasta euroviisushow'sta. Heti postauksen alussa kerrottiin, että artistin show tulee muuttumaan Euroviisuihin.
– Se on Suomen lahja Euroopalle – joillekin se on lahja ja joillekin se on toisenlainen toimitus, postauksessa vihjataan.
Kaikkia Käärijän UMK-lavashow'ssa nähtyjä elementtejä ei kuitenkaan olla heivaamassa romukoppaan, vaan artistin euroviisuesityksessä tullaan säilyttämään myös entuudestaan tuttuja elementtejä.

