Sotilastiedustelupalvelun johtajan mukaan Yhdysvallat muuttuu ja "tilanne on vakava".
Tanska on nimennyt ensimmäistä kertaa Yhdysvallat yhdeksi maata uhkaavista turvallisuusriskeistä.
Asia käy ilmi keskiviikkona julkaistusta Tanskan sotilastiedustelupalvelun (Forsvarets Efterretningstjeneste) vuosittaisesta uhka-arviosta. Asiasta kertovat muun muassa tanskalaismedia Politiken sekä Newsweek ja Reuters.
Raportissa todetaan, että Yhdysvallat käyttää nyt "taloudellista ja teknologista vahvuuttaan vallankäytön välineenä, myös liittolaisiaan ja kumppaneitaan kohtaan".
"Tilanne on vakava"
Raportissa myös kerrotaan, että on epävarmuutta siitä, takaako Yhdysvallat jatkossa Euroopan turvallisuutta.
– Yhdysvallat on ollut sukupolvien ajan turvallisuutemme takaaja, joten turvallisuuspoliittinen epävarmuus kasvaa, kun Yhdysvaltojen tuleva rooli Euroopassa, ja laajemmin, on epävarma, kertoo sotilastiedustelupalvelun johtaja Thomas Ahrenkiel Politikenin mukaan.



