Liittouman uusi maavoimajohtoporras on Suomelle paljon kokoaan merkittävämpi, sanoo puolustusministeri Antti Häkkänen.
Naton hymni ja viiden maan kansallislaulut kajahtivat perjantaina Mikkelin Karkialammella, kun Naton pohjoisen alueen maavoimajohtoporras avattiin virallisesti. Liput nousivat salkoon ja kädet lippaan lyhyessä seremoniassa.
Kotiseudullaan olleen puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan nyt on toteutunut Suomen tärkein kansallinen Nato-tavoite, jopa pohjoisen eteentyönnettyä FLF-maavoimajoukkoa tärkeämpi.
– Tämä (johtoporras) varmistaa sen, että suomalainen näkemys pohjoisen alueen maapuolustuksesta, eli käytännössä Suomen rajan puolustuksesta, tulee täysimääräisesti implementoitua (toteutettua) Naton puolustukseen, Häkkänen sanoi STT:lle.
Uusi Nato-esikunta aloitti työnsä jo reilu kuukausi sitten. Alkuvaiheessa siellä työskentelee noin kymmenen ihmistä. Lähivuosien kuluessa henkilöstömäärän on tarkoitus kasvaa noin 50:een.
– Johtoportaan merkitys on ehdottomasti sen nuppilukua suurempi, Häkkänen vakuutti.
Turkissa sijaitsevan Naton maavoimaesikunnan apulaiskomentaja, kenraaliluutnantti Jez Bennett jakoi ministerin näkemyksen.
– Jos meidän (Naton) pitää puolustaa pohjoista sivustaamme, se tehdään täältä käsin yhteistyössä oman Izmirissä sijaitsevan esikuntani kanssa, hän kuvaili STT:lle.
Saunan merkitys sisäistetty
Pohjoisen alueen maavoimajohtoportaan (Multi-Corps Land Component Command, MCLCC) tehtävänä on liittouman maavoimajoukkojen johtaminen ja kansallisten maajoukkojen toiminnan yhteensovittaminen pohjoisella alueella.

