Presidentti Sauli Niinistön mukaan Britannian johtama JEF-ryhmä kehittää yhteistyössä vastakeinoja erilaiseen hybridivaikuttamiseen vastaamiseen.
Hänen mukaansa sotilaalliset vastatoimet ovat myös JEF-maiden osalta yhä Naton asia, kun taas esimerkiksi infrastruktuuria vastaan tehdyt iskut olisivat "hyvin selvästi JEFin rootelissa".
Niinistö osallistui tänään Gotlannissa JEF-maiden johtajien kokoukseen. Hänen mukaansa siellä oli muun muassa sovittu tarpeesta järjestää JEF-maiden puolustusministerikokous pohtimaan tärkeän infrastruktuurin parempaa suojelemista.
Suomen ja Viron välisen kaasuputken rikkoutuminen oli myös noussut tapaamisessa esille. Niinistö kieltäytyi kommentoimasta mahdollisia vastatoimia, jos putken vaurioituminen varmistuisi sabotaasiksi.
– Nyt ollaan tilanteessa, jossa en kyllä vastaa jos-alkuisiin kysymyksiin, nämä ovat kuitenkin hyvin herkkiä asioita, Niinistö kommentoi suomalaismedialle.
Presidentti oli yhtä vähäsanainen Balticconnector-putkea koskevien tutkimusten etenemisestä.
– Insidioita (aihetodisteita) tässä on varmasti paljon, ja nyt niitä vähän sovitellaan ja päätellään – tämän enempää en nyt voi sanoa, Niinistö totesi.
10:22Huomenta Suomen Pöllöraadissa puitiin Balticconnector-kaasuputken tapausta. (13.10.)
Kymmenen JEF-maata
JEF eli Joint Expeditionary Force on Britannian johtama puolustusyhteistyöryhmä, jossa on mukana kymmenen maata – Pohjoismaiden ja Baltian maiden lisäksi myös Hollanti. Tavoitteena on kehittää osallistujamaiden sotilaallisia valmiuksia sekä tarvittaessa toimia yhdessä kriisitilanteissa. JEF:n pääasiallinen toimintaympäristö on Pohjois-Eurooppa ja Itämeren alue.
