Kouluterveyskysely antoi myös myönteisiä tuloksia. Alkoholi ei maistu Suomen nykynuorille.
Nikotiinipussien päivittäisen käytön yleistyminen Suomen nuorilla on hälyttävää, varoittaa eritysasiantuntija Hanna Ollila Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Hän kommentoi STT:lle tämän vuoden Kouluterveyskyselyn tuloksia, jotka tulivat julki keskiviikkona.
– Nikotiinipussien käyttö on yleistynyt hyvin rajusti. Voidaan puhua käytön moninkertaistumisesta kahden vuoden aikana kyselyn kohderyhmissä.
Esimerkiksi ammatillisten oppilaitosten tytöillä nikotiinipussien päivittäinen käyttö ryöpsähti. Kaksi vuotta sitten tehdyn kyselyn mukaan niitä käytti heistä vain prosentti, mutta nyt luku oli 15 prosenttia.
– Tupakka- ja nikotiinituotteiden ostamisen ikärajaa tulisi nostaa kiireellisesti 20 ikävuoteen, Ollila sanoo.
Nyt ikäraja on 18 vuotta. Käytännössä kaikki Kouluterveyskyselyyn osallistuneet nikotiinipussien käyttäjät siis hankkivat niitä luvattomasti.
Alkoholi ja tupakka eivät maistu
Myönteisenä tietona nyt julki tulleessa kyselyssä on se, että alkoholin käyttö, tupakointi ja nuuskan käyttö olivat vähentyneet. ekä tupakan että nuuskan käyttö ovat kuitenkin vähentyneet jo pidempään.
– Tupakoinnissa on ollut nuorilla jo pitempään laskusuuntaa. Nikotiinipussien myynti on ollut ostajan ikärajasta huolimatta pari viime vuonna aika vapaata. Niitä on saanut myydä miltei kuka tahansa ja missä tahansa. Saatavuus on ollut hyvä. Sosiaalisen median kautta nuoret ovat olleet pussien markkinoinnin piirissä, Ollila kertoo.
Nuorten alkoholin käyttö on ollut jo pitkään laskusuunnassa, toteaa Kouluterveyskyselyn vastaava tutkija, kehittämispäällikkö Jenni Helenius THL:stä.
– Vuonna 2006 noin 40 prosenttia kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisista kertoi, ettei käytä alkoholia. Nyt osuus oli kasvanut 70 prosenttiin.
Tässä on tapahtunut Heleniuksen mukaan Suomessa iso kulttuurinen muutos.