Uudessa Dacia Sanderossa on todella kätevä kattotelineratkaisu.
Romanialaisen halpa-automerkin Dacian Sandero-malli uudistuu. Sandero ja ja sen sisarmalli, katumaasturin piirteitä omaava Sandero Stepway on petrattu perusrakennetta myöten.
Tekniikkapuolella kyse ei varsinaisesti ole enää vanhan kierrättämisestä, sillä Sanderon CMF-B-pohjalevyä käytetään myös uudessa Renault Capturissa ja Cliossa.
Sanderon kulmahampaana on uudistuksesta huolimatta edelleen halpa hinta. Suomeen tulevaa mallistoa ei ole vielä päätetty, joten maahantuojalla ei ole myöskään vielä julkistaa hintatietoja, mutta halvimman auton titteli lienee tavoitteena.
Myynnin aloitusta on kaavailtu helmikuulle 2021.
Dacian markkinaosuus Suomessa on 1,5 prosenttia, ja siitä Sanderon piikkiin on mennyt kolmannes. Uutuuden toivotaan luonnollisesti kasvattavan myyntiä.
Nelimetrinen
Sandero ehättää kolmanteen sukupolveensa, nykymallia on myyty jo kahdeksan vuotta.


