Sähköliiton puheenjohtajan mukaan lakot eivät aja voimalaitosten tuotantoa alas. Liitolla on kuitenkin tähän valmius, jos hallitus ei peräänny suunnitelmistaan.
Sähköliitto järjestää ensi viikolla poliittiset työnseisaukset Olkiluodon ja Loviisan ydinvoimaloissa sekä useissa vesivoimalaitoksissa. Vuorokauden pituiset työnseisaukset järjestetään keskiviikkona Loviisan ja torstaina Olkiluodon ydinvoimalassa sekä perjantaina vesivoimaloissa.
Lakon piirissä ovat perjantaina kaikki Kemijoki Oy:n, Pohjolan Voiman ja Tornionlaakson Voiman vesivoimalaitokset sekä Fortumin Oulujoen vesivoimalaitos.
Liiton tiedotteen mukaan työnseisausten piirissä olevien ydinvoimalaitosten ja vesivoimaloiden yhteenlaskettu teho on noin 6 000 megawattia.
Tämä on ensimmäinen kerta, kun Sähköliitto ulottaa viime syksynä alkaneet poliittiset työtaistelutoimensa laajasti sähköntuotantoon.
Liitto vastustaa lakoilla Petteri Orpon (kok.) hallituksen työmarkkinauudistuksia. Lakot ovat osa ammattikeskusjärjestö SAK:n Painava syy -työtaistelukampanjaa.
Aiemmin myös Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ovat ilmoittaneet ensi viikolle laajasta kolmipäiväisestä lakosta. Lakko on määrä järjestää Sähköliiton lakon tavoin keskiviikosta perjantaihin.
Teollisuusliitosta työnseisauksen piirissä on noin 60 000 teollisuuden työntekijää ja Prosta 7 000.
Jos lakot toteutuvat, ne pysäyttävät suuren osan suomalaista teollisuutta. Lakot koskisivat teknologiateollisuutta, metsäteollisuutta, kemianteollisuutta ja muita aloja.
"Vähintään vakava varoitus"
Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti kertoo STT:lle, että ensi viikolle ilmoitetut työnseisaukset eivät aja voimalaitosten sähköntuotantoa alas. Lakot vaikuttavat tuotantoon vain siinä tapauksessa, jos laitoksiin tulee niiden aikana vikaantumisia, Väntti sanoo.