Pirkanmaalainen Noora epäilee tulleensa piikitetyksi ruiskulla olkavarteen Blockfest-festivaalilla Tampereella 20. elokuuta. Festivaalien järjestäjät eivät halua kommentoida tapahtunutta.
Haastateltavat eivät esiinny jutussa omilla nimillään asian arkaluontoisuuden vuoksi. MTV on nähnyt kaksi erillistä raporttia Nooran saamasta hoidosta festivaaleilla. Ensimmäinen on Blockfestin omien ensihoitajien kirjoittama tarkkailulomake. Selostuksessa mainitaan näkyvä pistojälki.

Toinen raportti on Pirkanmaan pelastuslaitoksen laatima. Blockfestissä työskennelleet ensihoitajat huolestuivat Nooran lisääntyneistä oireista ja hälyttivät Blockfestin alueelle ambulanssin. MTV on nähnyt myös tämän raportin ja myös tässä raportissa kuvaillaan pistojälkeä.
Pisto
Blockfestin lauantai oli käynnistynyt siihen mennessä mallikkaasti. Pirkanmaalainen 20-vuotias Noora jonotti juomia Blockfesteillä yhdessä ystävänsä kanssa. Noora on käynyt samoilla festareilla ennenkin. Tämän kesän esiintyjistä häntä kiinnosti aivan erityisesti Cledos.
Noora pääsi kuin pääsikin näkemään nykyisen suosikkiartistinsa sinä iltana, mutta hän ei ikävä kyllä tulisi muistamaan lempiartistinsa keikasta yhtään mitään. Kello oli yli viisi iltapäivällä ja Noora ja hänen ystävänsä alkoivat kiinnittää huomiota takana seisovaan porukkaan, joka käyttäytyi häiritsevästi.
Takana seisova joukkio yritti etuilla Nooraa ja tämän ystävää. Noora kielsi heitä ja pian porukoiden välille alkoi muodostua jännitettä. Noora kuvailee, että he alkoivat ärsyttää toinen toisiaan ja syntyi tönimistä. Lopulta hän nojasi yhteen takana jonottaneista pojista. Sitten se tapahtui. Noora tunsi piston vasemmassa käsivarressaan.
