Lähes 30 vuotta sitten perustettu popduo Nylon Beat nousee kuuden vuoden tauon jälkeen lavalle perjantaina yhden ainoan keikan ajaksi. Nylon Beat herätti aikoinaan runsaasti huomiota omintakeisella tyylillään.
Seksi vie ja taksi tuo.
Näin lauloivat teinien palvomat itähelsinkiläiset Jonna Kosonen (nyk. Geagea) ja Erin Koivisto (nyk. Anttila) 90-luvun lopussa, kun he julkaisivat jo kolmannen levynsä ja nousivat samalla yhä laajemman yleisön tietoisuuteen.
Nuorten ystävysten ura musiikkibisneksessä lähti liikkeelle alun perin MTV3:n Kiitorata-kykyjenetsintäohjelmasta vuonna 1995. He esittivät ohjelmassa yhtyeen esikoisalbumillekin lopulta päätyneet kappaleet Oot kuin karkkia mulle ja Kreisi oon.
Jo peruskoulun alussa toisiinsa tutustuneet Helsingin Vartiokylän kasvatit ja armottomat Madonna-fanit olivat erottamaton kaksikko aina peruskoulun päättymiseen saakka, kunnes he päätyivät eri lukioihin.
Samoihin aikoihin he näkivät mainoksen kykyjenetsintäohjelmasta ja ilmoittautuivat mukaan kertomatta asiasta edes vanhemmilleen.




