Salatut elämät -sarjasta tuttu Hanna Kinnunen on löytänyt tiensä katsojien sydämiin myös Tähdet, tähdet -ohjelmassa, jossa hänen laulutaitonsa ovat yllättäneet tuomaristonkin kerta toisensa jälkeen. Jatkoa laulu-uralle on jo tiedossa.
Näyttelijä ja radioääni Hanna Kinnunen on tullut monille tutuksi Salla Taalasmaan roolista Salatut elämät -sarjassa, jossa hän on näytellyt vuosia.
Välillä Hanna on pitänyt roolistaan taukoa keskittyäkseen radiojuontajan töihin, mutta eräs toinenkin ammatti on ollut jo pitkään haaveissa.
Hanna kertoo MTV Uutisille, että hän on haaveillut laulajan urasta jo nuoresta lähtien.
– Vielä parikymppisenäkin laulaminen oli minulle isompi osa identiteettiä kuin esimerkiksi näytteleminen. Olin vielä lukiossa ihan varma, että minusta tulee artisti, Hanna paljastaa.
– Aloitin keikkailun bändin kanssa 14-vuotiaana, ja tein Madetojan musiikkilukion jälkeen pop- ja jazz-laulajan opintoja Oulun konservatoriolla. Lopulta lähdin kuitenkin Jyväskylän yliopistoon viestinnän perässä.
Hannalla on enemmänkin kokemusta laulamisesta, mitä moni tulee ajatelleeksi.
Hän on julkaissut aikoinaan jopa omaa r&b-tyylistä musiikkia Hanna B -taiteilijanimellä.
– Tein yhden levyn Hanna B:nä vuonna 2004, esiinnyin monissa paikoissa ja lauloin myös ensimmäisessä elokuvassa -kappaleen cover-version, Hanna muistelee.





