Vuosikymmenien vääntö aborttia vastaan on saanut uutta voimaa aborttioikeuden tiukennuksista.
Raskaudenkeskeytys voi nousta merkittäväksi teemaksi Yhdysvaltain välivaaleissa runsaan vuoden päästä. Aihe on ottanut täysin uusia kierroksia Texasin osavaltion hiljattaisen lakimuutoksen jälkeen, joka käytännössä estää merkittävän osan aborteista. Mutta Texas ei ole aikeineen yksin.
Lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia ajavan yhdysvaltalaisen Guttmacher-instituutin mukaan abortteja vaikeuttavia rajoituksia on otettu tänä vuonna käyttöön eri puolilla maata kymmenittäin.
Eri tavoin abortin saantia hankaloittavia säädöksiä ajetaan muun muassa Arizonassa, Arkansasissa, Etelä-Carolinassa, Idahossa, Kentuckyssä, Montanassa, Ohiossa, Oklahomassa ja Texasissa. Yleensä tällaisia lakeja vastustavat järjestöt pyrkivät estämään lakien voimaantuloa valituksin.
– Tästä tulee valtava kysymys. Se on jo nyt noussut tällaiseksi. Mutta kenen laariin se sataa? Sitä ei oikein vielä pysty sanomaan sen takia, että näennäisesti tämä on valtava konservatiivien voitto ja toimii innoituksena muille punaisille (republikaanien vahvoille) osavaltioille, pohtii professori Benita Heiskanen Turun yliopiston John Morton -keskuksesta.
Heiskanen arvioi, että paljolti on kyse, miten puolueet eli käytännössä demokraatit ja republikaanit onnistuvat kääntämään tilanteen edukseen ja millaisena aborttilainsäädännön kiristäminen näyttäytyy äänestäjien elämässä.
Niin kutsutuissa välivaaleissa valitaan Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneeseen kaikki 435 edustajaa ja kolmasosa sadasta senaattorista monien paikallisten päättäjien ohella.
Aborttikysymys takaa kannatusta
Yliopisto-opettaja Pekka Kolehmainen Turun yliopistosta luonnehtii aborttikysymystä määrätietoisesti rakennetuksi ilmiöksi, jonka avulla republikaanit ajavat poliittisia päämääriään.
– Kun 1970-luvulla tämä keskustelu selkeämmin alkoi, republikaaninen puolue ja konservatiiviaktiivit loivat abortista kynnyskysymyksen, millä he toivat evankelikaaliset kristityt äänestäjikseen. He ovat olleet republikaanisen puolueen kovinta ja aktiivisinta perusjäsenistöä siitä ajasta asti, ja heille tämä aborttiasia on ollut hengen ja elämän kysymys.
