Oikeuslääkärin työtä on tutkia vainaja, olipa tämä missä kunnossa tahansa.
Maallikon näkökulmasta saattaa olla yllättävää, ettei pitkälle hajonneen vainajan avaaminen saa oikeuslääkäriä nyrpistämään nenäänsä. Sen sijaan ötökät, toukat ja pitkälle levinnyt syöpä tuntuvat toisinaan epämiellyttäviltä.
– Kesäaikaan, kun on lämmintä ja paljon hyönteisiä, meille tulee paljonkin huonokuntoisia vainajia. Esimerkiksi metsään kuollut ihminen, jota ei ole heti löydetty, on monesti aika huonossa kunnossa, oikeuslääkäri Anni Oksala kertoo.
Oksala työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) oikeuslääkinnän Tampereen toimipisteessä, joka sijaitsee Tampereen yliopistollisen sairaalan yhteydessä.

Elokuvissa ja tv-sarjoissa toisinaan esitetään, miten hyönteiset ja toukat auttavat asiantuntijoita esimerkiksi vainajan kuolinajan määrittämisessä. Oksalan mukaan tosielämässä oikeuslääkärin työlle tällaisista ötököistä on hyötyä vain ani harvoin.
Asian ytimessä.doc: Kuolleiden lääkäri
Asian ytimessä -dokumentissa tutustutaan oikeuslääkärin työhön.
Parikymmentä vuotta oikeuslääkärinä toiminut Anni Oksala on avannut työuransa aikana noin 6000 vainajaa.
Hän toivoo, että kuolemasta puhuttaisiin enemmän. Katso koko dokumentti alta.25:28



