Vaikka pandemia riepottelee maailmaa pian kolmatta vuotta, on sentään luksusvalmistajilla aihetta juhlaan. Maailman superrikkaat nimittäin eivät ole lopettaneet ökyautojensa ostamista. Rolls-Roycen toimitusjohtajan mukaan etenkin koronakuolemat ovat olleet myynnille merkittävä vauhdittaja välillisesti.
Kun koronapandemia löi vasta alkutahtejaan keväällä 2020, romahti uusien autojen myynnin maailmanlaajuisesti. Elpyminen oli kuitenkin nopeaa, ja monet valmistajat ovat sittemmin raportoineet parhaimmista myynneistä vuosikausiin tai peräti koskaan.
Yksi kaikki aiemmat myyntiennätyksensä rikkoneista valmistajista oli brittiläinen luksusautomerkki Rolls-Royce, joka toimitti asiakkailleen viime vuonna yhteensä 5 586 autoa. Kasvua ensimmäisestä pandemiavuodesta tuli huimat 49 prosenttia.
Kysyntää on ollut erityisesti täysin uudelle Ghostille sekä Cullinan-katumaasturille.
Lue myös: Venäjältä tuodusta Rolls-Roycesta paljastui yllätys – suostuisitko nousemaan autoon, jossa on tällaiset nahkapenkit?
Elät vain kerran
Rolls-Roycen toimitusjohtaja Torsten Müller-Otvös kertoi The Driven siteeraamalle Financial Timesille, mikä vauhditti yhtiön niin hyvään myyntiin.

