Kissanomistajat ovat aivan höpönä tähän kissanleluun.
Se maksaa kolme euroa ja 90 senttiä, on kirkkaanpunainen ja hölmistyneen oloinen. Oikeasti sen nimi on MadCat Sieni, mutta kukaan ei käytä tätä nimeä – tästä kissanlelusta kun on tullut some-ilmiö, joka tunnetaan nimellä "höpötatti".
– Simppa on tämä höpötatti-ilmiön alullepanija, Sanna Ryhänen kertoo.
Simppa on Ryhäsen kissa. Perheestä löytyy kolme muutakin kissaa: Jaffe, Fami ja Reino.
Pahaa-aavistamaton Ryhänen osti kissoilleen sienenmuotoisen lelun 9.11.2017. Simppa hullaantui tatista täysin.
– Kantoi tattia suussa, pesi sitä, viskoi ilmaan, otti tassuihin ja potki takajaloilla, kiehnäsi itseään tattiin tai lattiaan tatti suussa. Viidessä minuutissa koko lelu oli läpimärkä.
Perheeseen hankittiin lisää sieniä – tällä hetkellä niitä löytyy kolme. Hauska nimi syntyi käytön myötä.
– Sieni näytti erikokoisine silmineen hassulta. Ensin kerroin ostaneeni "höpsön kärpässienen", seuraavana päivänä se oli "höpösieni", joka myöhemmin muokkautui höpötatiksi, Ryhänen sanoo.
Heti ostettuaan lelun hän julkaisi siitä kuvan Facebookin kissaryhmässä toisen lelun kanssa.
– Tuolloin jo naureskeltiin, että onpa hauskan näköinen sieni. Myöhemmin laitoin kuvia Simpasta leikkimässä kuolaisella, tummuneella lelulla ja se keräsi paljon ihasteluja ja humoristisia kommentteja. En ole saanut asiasta juurikaan kuin positiivisia kommentteja: hauskan näköinen lelu, ihana kun kissa niin tykkää ja niin edelleen. Toki nyt, aiheen noustessa isoksi ilmiöksi, on tullut muutama kommentti siitä, miten kuka tahansa olisi millä tahansa lelulla voinut saada samanlaisen buumin aikaan, Ryhänen kuvaa.
Höpötatin suosiosta hän antaisi kunnian Simpalle. Simppa saapui Ryhäsen kotiin heinäkuussa 2017 Vaasan kissatalolta. Ryhänen on julkaissut kissan kuulumisia Kissanomistajat-ryhmässä ennenkin.



