Omaisuus voi lähteä varkaan matkaan myös taloyhtiön tiloista, muistuttaa Kiinteistöliitto tiedotteessaan.
Muistat tyhjentää jääkaapin ja viedä roskat sekä muut tärkeät asiat ennen lomalle lähtöä, mutta tyhjilleen jäävän asunnon lisäksi on syytä muistaa, että omaisuus voi päätyä varkaan näppeihin myös taloyhtiön tiloista.
Korona-aika on lisännyt murtoja taloyhtiöiden varastotiloihin ja pyöräkellareihin. Kiinteistöliitto muistuttaa tiedotteessaan, että esimerkiksi arvokkaat polkupyörät kannattanee siirtää pitkän lomareissun ajaksi pyörävarastosta vaikkapa sisälle asuntoon.
– Monen koti jää kesällä pitkiksi ajoiksi tyhjilleen, eikä rakennuksessa tai pihalla liiku niin paljon asukkaita, jolloin vorojen on helppoa iskeä. Taloyhtiön yleiset tilat voivat olla varkaille helpompi kohde kuin asunnot, koska kodit on usein suojattu esimerkiksi takalukituksella tai varmuuslukolla, sanoo Kiinteistöliiton apulaispäälakimies Kristel Pynnönen tiedotteessa.
Taloyhtiössä kannattaisi harkita esimerkiksi varastotilojen lukituksen parantamista tai vaikkapa pyörätelinettä, johon kulkuvälineet saa kiinni rungostaan.
Varkaat voivat pyörien lisäksi kiinnostua esimerkiksi sähköpyörien akuista.
Lue myös: Katso, kuinka varkaat vievät auton katalysaattorin vain sekunneissa – saalis voi olla mojova, rikokset yleistyneet Suomessakin
Taloyhtiö vastaa rikotuista ovista ja ikkunoista
Ennen lomalle lompsimista on hyvä tarkistaa, että kotivakuutus on voimassa ja kattaa esimerkiksi varkaudesta aiheutuneet vahingot.

