Moni asia Suomenlahden kaapelituhoissa kummastuttaa entistä Euroopan meriturvallisuusviraston johtajaa Markku Myllyä.
Suomen viranomaisten reagointi joulupäivänä tapahtuneisiin kaapelirikkoihin on ennakkotapaus siitä, miten vastaavanlaisiin sabotaasiepäilyihin voidaan puuttua. Näin sanoo entinen Merenkulkulaitoksen pääjohtaja ja Euroopan meriturvallisuusviraston johtaja Markku Mylly.
– Ymmärtääkseni Suomessa ei ole koeteltu eikä selvitetty, miten kansainvälinen merioikeus suhtautuu tämän tyyppisiin asioihin. Tästä saattaa tulla selkeä ennakkotapaus, Mylly sanoo.
Myllyn mukaan on ylipäätään poikkeuksellista, että valtion talousvyöhykkeellä puututaan vieraan valtion lipun alla purjehtivan aluksen liikkumiseen.
Aluksen ollessa kansainvälisillä vesillä pitää olla hyvin painavat syyt, että viranomaiset ryhtyvät tämän tyyppisiin toimenpiteisiin, Mylly sanoo.
Lue myös: Suomen puuttuminen kaapelituhoihin on "historiallista" – asiantuntijalta varoitus tulevasta
Alus olisi voinut kieltäytyä
Epäilyksen kohteena oleva Cookinsaarten lipun alla seilaava Eagle S -alus saatiin Suomen aluevesille, jolloin Suomen viranomaisilla on valtuudet tarkastaa alus ja tehdä muita toimenpiteitä, jotka Suomen laki sallii.
– Aseistautuneet viranomaiset menevät alukselle, niin kyllä se on poikkeuksellista. En muista, että olisi meidän vesillämme tapahtunut ainakaan viimeisiin kymmeniin vuosiin.
Olisiko Eagle S voinut kieltäytyä seuraamasta Suomen viranomaisten ohjeita?
– Periaatteessa kyllä. Kun he ovat kansainvälisillä vesillä, niin heidän ei ole välttämätöntä pakkoa noudattaa viranomaisten pysähtymiskäskyä tai muuta ohjetta tai määräystä. Esimerkiksi seurata viranomaisia ja navigoida sinne Suomen aluevesille. He olisivat voineet jatkaa matkaansa, Mylly sanoo.

