Helsinkiläisyrittäjä matkustaa näkövammansa vuoksi kaupungin kuljetuspalveluilla töihin. Hän ei ole enää uskaltanut käyttää vapaa-ajan kyytejä omikronin jyllätessä, koska autoon voi tulla muitakin ihmisiä.
Kuusikymppinen Seija (nimi muutettu) matkustaa Itä-Helsingistä keskustaan töihin ja sieltä takaisin kotiin kuljetuspalvelun avulla.
Näkövammansa takia hän käyttää Helsingin Matkapalveluiden kyytejä. Kyseessä on vaikeavammaisille ja vanhuksille tarkoitettu, joukkoliikennettä korvaava kuljetuspalvelu.
Kyydissä on työmatkoilla matkustajana vain hän itse. Asiointiin ja vapaa-aikaan liittyviä matkoja on aiemmin korona-aikana toteutettu myös siten, ettei kyydissä ole samalla kerralla muita matkustajia.
Seija kertoo, ettei ole enää uskaltautunut käyttämään vapaa-ajan kyytejä, koska samassa autossa voi nyt istua muitakin asiakkaita.
– Suostuisitko tässä omikron-tilanteessa itse siihen, että istuisit kolmen itsellesi tuntemattoman kanssa suljetussa tilassa, etkä tiedä heidän rokotuksistaan tai kunnostaan? Jos vaikka yksi ilmoittaisikin olevansa menossa koronatestiin, hän sanoo.
Kuka takaa turvallisuuden?
Yhdisteltyjen vapaa-ajan matkojen täyskieltämisestä luovuttiin Helsingissä kesän 2020 aikana. Syyskuussa 2021 asiakkaiden matkojen yhdistely sallittiin myös henkilöautoihin.
Seija vertaa yhdisteltyjä matkoja koulukyyteihin: matkan varrella saatetaan poimia useista kohteista eri asiakkaita kyytiin – sillä erotuksella, että matkustajilla on eri määränpäät.
Seija pohtii, kuka takaa, että muut asiakkaat käyttäisivät maskia. Myös mahdollisesti pitkät altistumisajat auton kyydissä ovat syy, miksi hän ei yhteiskyytiin halua.
– Mielestäni tämä on äärimmäistä välinpitämättömyyttä, riskiryhmäläiseksi itseään kuvaileva nainen toteaa.
Matkapalvelut vastaavat
Helsingin Matkapalveluiden logistiikka-asiantuntija Ari Lallo katsoo, että yhdistelmäkyydit ovat turvallisia THL:n antamaan riskiarviointiin perustuen. Kuljetuspalvelu ja siihen liittyvä ohjeistus ovat hänen mukaansa valvovien viranomaisten edellyttämällä tasolla.

