Etelä-Afrikan terveysviranomaiset julistivat tänään tiistaina maan 4. korona-aallon päättyneeksi kansallisella tasolla. Omikronaallosta huolimatta maata on pyritty pitämään auki.
Ensimmäisistä omikronmuunnoksen aiheuttamasta koronatartunnasta Suomessa uutisoitiin 2. joulukuuta.
Omikronvariantti, eli B.1.1.529, tunnistettiin alun perin Etelä-Afrikassa, missä muunnoksesta tuli nopeasti valtavirus.
Lue myös: HUS-alueelta löydetty viisi uutta tapausta koronaviruksen omikron-alavarianttia – alavariantti oli Suomessa jo vuodenvaihteessa
Maailmalla uuteen varianttiin reagoitiin nopeasti, ja lukuisat maat alkoivat rajoittamaan matkustamista Etelä-Afrikasta variantin leviämisen pelossa.
Rajoituksista huolimatta omikronmuunnos levisi laajasti ympäri maailmaa vallaten alaa aiemmalta valtavariantilta, deltalta.
Omikronaalto kesti Etelä-Afrikassa noin kaksi kuukautta. Maassa luovuttiin ennen vuodenvaihdetta ulkonaliikkumiskiellosta. Tammikuun alussa maassa luovuttiin myös osasta tiukimmista rajoituksista.
Suomen Etelä-Afrikan edustuston päällikön sijainen Marjaana Hyppönen kertoo, että maan terveysviranomaiset ovat nyt julistaneet maan neljännen korona-aallon päättyneeksi kansallisella tasolla.
Tämä tarkoittaa myös koronarajoituksista luopumista, kuten koululaisten metrin turvaetäisyysvaatimuksista ja kokoontumisrajoituksista.
– Tänään tullessa ilmoituksessa poistettiin koulujen etäisyysrajoitukset, jotka ovat aiheuttaneet hankaluuksia oppilaille ja kouluille.
– Käytännössä kaikki julkisen ja yksityisen sektorin koulut ovat täysin auki, Hyppönen kertaa MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa.


