Puolustusvoimat julkaisi eilen kuvasarjan Afganistanin evakuointioperaatioon osallistuvien suomalaissotilaiden työstä. Kuvissa esiintyvät sotilaat sekä muut henkilöt ovat pääosin tunnistamattomia yhtä pientä lasta lukuunottamatta.
Katso lisää: Puolustusvoimat julkaisi kuvia suomalaissotilaista Afganistanissa: "Suojausjoukko suojaa ja auttaa"
Kuva, jossa suomalaissotilas pitelee sylissään nukkuvaa taaperoa, keräsi valtaisasti huomiota sosiaalisessa mediassa. Kuvaa luonnehdittiin riipaisevaksi ja tärkeäksi muistutukseksi siitä, että konfliktien keskellä on myös lukuisia viattomia lapsia. Toisaalta kuvaa on kritisoitu järjestellyksi propagandaksi, jossa hyödynnetään viatonta lasta.
Moni osoitti myös huolensa, että tunnistettavan lapsen kuvan avulla Taleban voisi päästä lapsen perheen jäljille. Viime viikolla muun muassa irakilaistaustainen kansanedustaja Hussein al-Taee (sd.) kehotti suomalaisia piilottamaan sosiaalisesta mediasta kuvat, joissa kuvan julkaisija esiintyy Afganistanissa asuvan kanssa, tai henkilön kanssa, jonka perhe on Afganistanissa.
Al-Taeen mukaan sillä voi pelastaa henkiä, sillä ilmiantajat käyvät kuvia läpi Talebania varten. Lisäksi Talebanilla saattaa olla käytössään kasvojentunnistusalgoritmeja.
Lue lisää: Poista kaikki somekuvat afganistanilaisista, saatat pelastaa hengen: "Ilmiantajat etsivät kuvia Talebanin käyttöön"
"Valtavasti kyselyjä kuvista"
Puolustusvoimat kertoi saaneensa valtavasti mediatiedusteluja suomalaisjoukoista, ja tiistaina kuvapyyntöihin vastattiin. Sotilasta lapsi sylissä esittävän kuvan kohdalla suomalaismediat päätyivät eri ratkaisuihin. MTV Uutiset ja Iltalehti päätyivät sumentamaan lapsen kasvot, Ilta-Sanomat julkaisi kuvan sellaisenaan, Yle ei julkaissut koko kuvaa. Kuva on kuitenkin PV:n Twitterissä julki yhä sellaisenaan, eikä sitä tiedotuspäällikkö mukaan olla sieltä poistamassa.
