Irtisanotuksi joutuminen ei varmasti ole kenellekään miellyttävää, mutta miltä tuntuu olla se potkujen antaja?
Maria Purokoski-Vainio on HR-konsultti ja työelämävalmentaja. Uransa aikana Purokoski-Vainio on toiminut myös irtisanojan roolissa.
Huomenta Suomen haastattelussa asiantuntija kertoo, ettei irtisanominen ole helppo tilanne kummallekaan osapuolelle.
– Kyllä se oli esihenkilöurani haastavin hetki, Purokoski-Vainio sanoo.
Työttömien määrä Suomessa on ennätyksellisen korkea. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli 10,3 prosenttia.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Tuoreessa Asian ytimessä -dokumentissa Juho-Pekka Palomaa avaa tuoreessa dokumentissa kokemuksiaan työttömyydestä ja sen alkamisesta.
33-vuotias mies kertoo irtisanomisensa tulleen yllätyksenä.
Palomaa irtisanottiin silloisesta työpaikastaan tuotannollisista ja taloudellisista syistä. Hän työskenteli tuottajana animaatio- ja kuvitusfirmassa.
– Se oli aika yllättävä tilanne se töiden päättyminen. Työvelvoite päättyi samoin tein. Se oli omanlainen shokkinsa se kevät.

