Tietoturva-asiantuntijan mukaan haittaohjelmien leviämisen taustalla ovat usein inhimilliset virheet. Garminin on kerrottu joutuneen kiristyshaittaohjelman kohteeksi ja maksaneen hakkereille yli kahdeksan miljoonan euron lunnaat. Yritys ei ole vahvistanut väitteitä.
Älykello- ja urheiluteknologiavalmistaja Garminin joutuminen kyberhyökkäyksen kohteeksi lamautti yrityksen sovellusten ja verkkosivujen toiminnan useiden päivien ajaksi.
Garminin mukaan toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että asiakkaiden tietoihin, kuten maksutietoihin olisi päästy käsiksi.
MTV Uutisten haastattelemien tietoturva-asiantuntijoiden mukaan tietoturvallisuuden tunteeseen ei kuitenkaan ole syytä tuudittautua.
– Garminhan ei voi mitenkään varmistua siitä, etteikö käyttäjien tietoihin olisi päästy käsiksi. Jos yrityksen sisäverkkoon on päästy murtautumaan, sieltä on voitu saada periaatteessa mitä tahansa tietoja, tietoturva-asiantuntija Petteri Järvinen arvioi.
Järvinen sanoo, ettei tiedä tarkkaan, millaisia asiakastietoja Garminilla on hallussaan. Hänen mukaansa on kuitenkin mahdollista, että tietoja on päätynyt vääriin käsiin ja esimerkiksi kaupattavaksi eteenpäin.
Kyberhyökkäyksen ajan ongelmia ilmeni ainakin Garmin.com-sivuilla sekä Garmin Connect -palvelussa, joka kerää käyttäjän sijantitietoja.
– Ainakin on syytä vaihtaa salasana Garmin-palveluihin sekä muihin järjestelmiin, joissa käytössä on mahdollisesti ollut sama salasana. Lisäksi luottokorttilaskua on syytä tarkkailla tehostetusti tulevien kuukausien ajan, Järvinen vinkkaa.
