Silmätautiopin professori kannustaa hakeutumaan silmien terveystarkastukseen.
Silmäsyöpiä sairastavia työkseen hoitava HYKS:n silmätautien erikoislääkäri ja silmätautiopin professori Tero Kivelä kertoo, että klinikalla silmien väri tulee harvemmin puheeksi potilaan kanssa.
Poikkeuksena on kuitenkin eräs silmien väriin liittyvä kehityshäiriö, josta Kivelä haluaa valistaa, ja neuvoa hakeutumaan silmien seurantakäynneille.
Osa suomalaisistakin kantaa mukanaan silmien väriin liittyvää kehityshäiriötä, jossa toinen silmä on sininen ja toinen on ruskea. Yhdistelmä ei ole yleinen, mutta ei kovin harvinainenkaan.
– Arvioidaan, että tällaisia henkilöitä olisi Suomessa noin 2000-3000. Kun katsoo määriä, niin tämä ei ole ihan poikkeuksellista. Häiriössä iso määrä ruskeita soluja on sikiökaudella vaeltanut toiseen silmään, Kivelä kertoo.
Kivelän mukaan kehityshäiriöitä kantavilla on huomattavasti normaalia väestöä suurempi riski saada silmämelanooma eli pigmenttisyöpä.
Riski kehityshäiriöisillä on 1:400, kun normaaliväestöllä lukema on 1:10 000.
– Monikaan sellainen henkilö, jonka olen työssäni havainnut, ei tätä tiedä.
– He hyötyisivät siitä, että kävisivät 1-2 vuoden välein silmien terveystarkastuksessa. Harvat silmiltään eriväriset, jotka ovat silmäsyövän saaneet, ovat tienneet käydä silmien tarkastuksessa, Kivelä muistuttaa.


