Katie kertoo oppineensa jo lapsena ajattelemaan, että on vain "naisen vastuulla" hoitaa koti ja lapset. – Eivät miehet makaa sängyssä miettien, mitä heidän pitää tehdä seuraavana päivänä, jotta kaikki sujuisi hyvin, Katie kuvailee.
Katie Bingham-Smith muistaa nähneensä oman äitinsä hoitavan kaikki kodin työt. Perheessä oli kolme tytärtä ja äiti, ja jossain vaiheessa elämäänsä Katie kertoo sisäistäneensä opin siitä, että on äidin tehtävä hoitaa kaikki kotona.
– En ymmärtänyt, miten vähän miehet ajattelevat tulevia tapahtumia, Katie kuvailee Scary Mommy -sivustolla.
– Samalla, kun itse stressasin tahrasta matossa tai siitä, onko ostamissani muroissa liikaa säilöntäaineita, (nyt ex-)mieheni ajatteli nykyhetkeä ja siinä se. Suurin osa miehistä ei näe, että lapsen housut ovat liian lyhyet, mutta äidit näkevät.
"Jos mieheni tarvitsi jotain, hän kysyi minulta, missä tuo jokin on..."
Katiella on kolme lasta. Hän kertoo olleensa aina taloutensa "johtaja" ja yksinkertaisesti tottuneensa ajan myötä hoitamaan kaiken: hän varasi perheen lääkäriajat ja hammaslääkärikäynnit ja katsastutti myös auton.
– Jos mieheni tarvitsi jotain, hän kysyi minulta, missä tuo jokin on. Pyykkäsin, ja jos jokin ei ollut puhdas, mieheni vain pärjäili, kunnes tuo jokin oli taas pesty, Katie kuvailee.
Katien mukaan äidin vaistot heräävät heti vauvan synnyttyä, ja nainen alkaa pohtia kaikkea mahdollista: onko vauvalla nälkä, hengittääkö hän hyvin, onko kotona tarpeeksi ruokaa? Katie kuitenkin uskoo, että miehet eivät ole samanlaisia.
– Samalla miehet näyttävät kavereilleen, miten voivat asetella vauvan kämmenen niin, että lapsi vaikuttaa näyttävän keskisormea. Ja samalla mies kysyy, missä hänen puhelimensa on, jotta hän voisi ottaa kuvan, Katie kuvailee.
– Kukaan ei kysy äidiltä, onko hän väsynyt, koska tekee niin paljon. Kukaan ei pidä isona juttuna sitä, että kuulee työssäkäyvän äidin kasvattavan lapsia ja hoitavan kaiken kokkaamisen, siivoamisen ja suunnittelemisen. Mutta kun isä nähdään lasten ja koiran kanssa ulkona puistossa, ihmiset katsovat häntä kuin hän olisi elokuvatähti ja hänen pitäisi pukeutua sankarinviittaan.


