Sarmasteen mukaan kaupat HVK:n kanssa teki hänen omistamansa brittiyhtiö. Yhtiön mukaan maskit olivat sovittua laatua ja HVK itse esti toiminnallaan toisen toimituksen toteutumisen.
Liikemies Onni Sarmaste kiistää Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) vaateet kevään 2020 maskikaupoista.
HVK vaatii Helsingin käräjäoikeudessa Sarmasteelta ja tämän yhtiöiltä yhteensä yli viisi miljoonaa euroa kauppahinnan palautusta ja vahingonkorvausta. Käräjäoikeuteen toimittamassaan vastauksessa Sarmaste sanoo, ettei hän tai hänen suomalainen yhtiönsä ole asiassa vastuussa.
HVK:n kanteessa vastaajiksi on merkitty Sarmaste, hänen suomalainen yrityksensä Finance Group Helsinki (FGH) sekä Britanniaan rekisteröity LDN Legal Partners (LDN). Sarmasteen vastauksen mukaan HVK teki kaupat maskeista ainoastaan LDN:n kanssa, jonka edustajana Sarmaste toimi.
– Sarmaste ei siten henkilökohtaisesti voi olla vastuussa omistamiensa tai edustamiensa yhtiöiden sopimusvelvoitteista. Sarmaste myös korostaa, että kauppakirja ja kaikki sen nojalla tehdyt muut sopimukset on tehty LDN:n toimesta ja nimissä, eikä Sarmaste henkilökohtaisesti ole niihinkään sitoutunut, vastauksessa kirjoitetaan.
Erillisessä vastauksessaan LDN myös kiistää HVK:n kanteen kokonaisuudessaan ja vaatii vastakanteessaan ensisijaisesti käräjäoikeuden vahvistavan, että LDN on oikeutettu liki viiden miljoonan euron kauppahintaan. Toissijaisesti yhtiö vaatii, että HVK velvoitetaan suorittamaan sille vahingonkorvauksena sopimuksen perusteettoman purun seurauksena yli kaksi miljoonaa euroa.
Lue myös: Onni Sarmastetta epäillään raiskauksesta – kiistää syytteet
Sarmasteen mukaan toinen firma toimi vain maksunvälittäjänä
Huoltovarmuuskeskuksen mukaan Sarmaste edusti kaupan eri vaiheissa kaikkiaan kolmea eri yhtiötä: kauneusalan yrittäjän Tiina Jylhän virolaista The Look Medical Care -firmaa (TLMC), LDN:ää ja FGH:ta.