Harjoittelupaikkoja on vähemmän kuin ennen, minkä lisäksi paikoista kilpailevat opiskelijoiden rinnalla kokemusta haalineet ammattilaiset.
Työharjoitteluissa opiskelijalle syntyy mahdollisuus soveltaa opinnoissa kertynyttä osaamista, verkostoitua alan ammattilaisten kanssa ja saada arvokasta työkokemusta omalta alalta.
Viimeisen vuoden aikana tilanne on kuitenkin saanut yllättävän käänteen: kokemusta haalineet ammattilaiset kilpailevat nyt opiskelijoiden harjoittelupaikoista.
Kysyimme Helsingin yliopiston urapalveluiden päällikkö Sanna Grannakselta harjoittelupaikkojen hausta. Hän kertoo MTV Uutisille, kuinka hätähuutoja kuuluu aiemmin hyvin työllistäneiden alojen opiskelijoilta.
– Aloilla, joissa aiemmin on ollut helppoa saada harjoittelu- tai kesätyöpaikka, näkyy nyt haasteita paikkojen saamisessa.
Lue myös: Asiantuntijat neuvovat: Älä tee näitä virheitä työnhaussa
Harjoittelupaikkoja määrä on vähentynyt
Opiskelija joutuu tänä päivänä etsimään harjoittelupaikkaa pidempään, sillä tarjonta on niukentunut aiemmasta.
Pelkästään Helsingin yliopiston työpaikkaportaalissa JobTeaserissa paikkojen määrä on laskenut 40 prosenttia kolmen vuoden aikana.
Toimittaja suoritti haun 25. huhtikuuta työhakukone Duunitorissa. Haussa etsittiin markkinoinnin ja viestinnän alan harjoittelupaikkoja, sillä niiden puute on herättänyt paljon keskustelua.
Haku suoritettiin valitsemalla nämä kaksi alaa, minkä lisäksi toimittaja kirjoitti hakukenttään sanan "harjoittelija".
Paikkoja oli tuolloin noin 29, joista kuusi oli julkaistu seitsemän edellisen päivän aikana.Grannas arvioi, että harjoitteluiden vähäinen määrä saattaa johtua työnantajan heikoista mahdollisuuksista ohjata harjoittelijaa.– Yrityksissä on voinut olla paljon irtisanomisia tai henkilökuntaa ei muuten ole ollut riittävästi. Tästä ei kuitenkaan ole meillä tarkempaa tietoa.



