Hallitustunnustelija Petteri Orpon (kok.) mukaan tavoitteena on, että hallituspohja on tiedossa jo ennen vappua.
Puolueet antoivat eilen vastauksensa hallitustunnustelija Orpon kysymyksiin. Keskusta asemoi itsensä oppositioon ja jätti käytännössä vastaamatta tunnustelukysymyksiin.
– Haluan kiittää ryhmiä ja puolueita siitä, että oli tehty todella perusteellista työtä, nähty vaivaa, ja otettu kysymykset vakavasti yhtä ryhmää lukuunottamatta, Orpo kommentoi puolueiden vastauksia iltapäivällä eduskunnassa.
Kokoomus päättää vastausten ja ensi viikolla käytävien keskustelujen perusteella, mitkä puolueet etenevät varsinaisiin hallitusneuvotteluihin.
– Tavoitteeni on, että jos mahdollista, jo ennen vappua ensi viikolla voisimme ilmoittaa hallituspohjan, jolla lähdetään varsinaisiin hallitusneuvotteluihin vapun jälkeen, Orpo kertoo.
Orpon mukaan vastausten perusteella ei ole vielä muodostunut selkeää näkemystä alustavasta hallituspohjasta.
– Ei suoraan vastausten perusteella. Kyllä ne vaativat vielä tarkempia neuvotteluja ja keskusteluja. Muun muassa talous-, työllisyys- ja kasvukysymykset ovat niitä, joista täytyy vielä keskustella.
Lue myös: Kommentti: Hallituspelissä otettiin lukujen sijasta käyttöön adjektiivit
"Maahanmuutosta pitää erityisesti perussuomalaisten kanssa paljon keskustella"
Hallituspohjavaihtoehdot ovat käytännössä porvarihallitus yhdessä perussuomalaisten kanssa ja sinipunahallitus SDP:n kanssa.
Porvarihallitukseen tarvittaisiin käytännössä myös RKP. Orpo ei halua kommentoida perussuomalaisten ja RKP:n näkemyseroja muun muassa maahanmuuttoon liittyen.
– On selvää, että kaikissa kokoonpanoissa puolueiden välillä on eroja, mutta en pidä mitään mahdottomana.
Orpo myöntää, että perussuomalaisten kanssa riittää keskusteltavaa etenkin maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä.
