Maanmittauslaitos valjastaa nyt merkittävän osan työntekijöistään ruuhkien purkamiseen.
Uusi asunnonomistaja saattaa tällä hetkellä joutua odottamaan pahimmillaan jopa yli seitsemän kuukautta omistusoikeutensa rekisteröimistä. Asia selviää Maanmittauslaitoksen sivuilta.
Ilman osakehuoneiston omistusoikeuden rekisteröimistä uusi osakas ei saa osallistua esimerkiksi yhtiökokoukseen tai aloittaa remonttia, vaan niihin tarvitaan valtakirja.
Vanhat omistajat ruuhkauttavat prosessia
Ruuhkien taustalla on valtakunnalliseen sähköiseen huoneistotietojärjestelmään siirtyminen. Järjestelmä kokoaa taloyhtiöiden ja niiden osakehuoneistojen omistajien tiedot valtakunnalliseen rekisteriin.
Huoneistotietojärjestelmä on ollut käytössä jo vuodesta 2019. Nyt, kun suurin osa taloyhtiöistä on siirtynyt uuteen järjestelmään, pitää myös jokaisen osakkaan hakea vielä erikseen omalle omistukselleen sähköinen omistajamerkintä. Paperinen osakekirja pitää toimittaa Maanmittauslaitokselle oman omistuksen rekisteröinnin yhteydessä.
Yksittäisillä osakkailla on aikaa rekisteröintiin 10 vuotta. Sen sijaan omistajan vaihtuessa rekisteröintiprosessi pitää laittaa alulle kahden kuukauden kuluessa omistajanvaihdoksesta.
Nyt myös vanhat osakkeenomistajat ovat kuitenkin ryhtyneet sähköistämään osakekirjojaan ennakoitua rivakammin.
Maanmittauslaitokselle rekisteröimisinto on tullut yllätyksenä. Huoneistojen omistuksista vastaavan johtajan Janne Murtoniemen mukaan alun perin tarkoituksena oli, että osakekirjat sähköistyisivät pikku hiljaa kymmenen vuoden aikana omistajavaihdosten yhteydessä.
– Me olemme tähän mennessä sähköistäneet sellaisia osakekirjoja, mitä ei olisi tarvinnut vielä välttämättä sähköistää, 130 000 kappaletta syyskuun loppuun mennessä. Se on todella merkittävä määrä, Murtoniemi sanoo STT:lle.

