Norjan pääkaupungissa Oslossa viranomaiset odottivat edelleen maanantaina geologien raportteja sunnuntaina tapahtuneesta suuresta maa- ja kivivyörystä, jonka vuoksi 300–400 ihmistä jouduttiin evakuoimaan.
Satoja ihmisiä evakuoitiin eilen iltapäivällä sen jälkeen, kun Carl Bernerin opiskelija-asuntolan alueella oli tapahtunut suuri kivi- ja maanvyöry kahden suuren kerrostalon välissä.
Viranomaiset arvelivat eilen, että toinen kerrostaloista voi jopa olla vaarassa sortua. Paikalle hälytetyt geologit arvioivat, että uuden vyöryn riski alueella on huomattava.
Kukaan ei loukkaantunut kivivyöryssä, mutta yksi auto vaurioitui.

Pelastusviranomaisten edustaja Thomas Broberg kertoi VG-lehdelle, että rakennuksista evakuoitiin 300–400 ihmistä.
Viranomaiset eivät osanneet iltapäivällä arvioida, koska asukkaat pääsisivät palaamaan.
Poliisin mukaan eristetyllä vyöryalueella oli maanantain vastaisen yön aikana hiljaista eikä uusia vyöryjä tapahtunut. Ainakin kaksi valtavaa kivijärkälettä oli kuitenkin sellaisessa paikassa, että lähtiessään vyörymään alas ne voisivat vaarantaa taloja ja saada aikaan uusia vyöryjä.
Juttua on päivitetty uusilla tiedoilla kello 14.38.
