Asiantuntija ei pidä F-35-kauppoja virheenä.
Suomi on nyt tekemisissä erilaisen Yhdysvaltojen kanssa.
Erilaisuus tarkoittaa sitä, etteivät minkäänlaiset suhteet Yhdysvaltojen kanssa tule ilmaiseksi. Yhdysvaltojen ulkopolitiikan muutoksen ymmärtäminen onkin nyt Suomen valtionjohdon yksi tärkeimmistä tehtävistä.
Näin arvioi ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen MTV Uutisille.
Vanhasen mukaan ei ole mitään takeita siitä, että Suomi tai mikään muukaan maa löytäisi presidentti Donald Trumpin kanssa sellaisen linjan, joka toimisi kaikissa olosuhteissa.
– Suomen valtionjohto on tehnyt poikkeuksellisen näkyvää työtä Yhdysvaltojen suhteen. Suhde on ollut luottamuksellinen, Vanhanen sanoo puhelimitse.
– Tullipäätös kuitenkin osoittaa, että Yhdysvallat on valmis pelaamaan kovaa myös liittolaisten suuntaan, hän jatkaa.
Lue myös: Kommentti: Trumpin Suomi-tullit katkaisevat Stubbin golf-mailan
Suomi on viimeiset vuosikymmenet sitonut itseään sotilaspoliittisesti Valkoiseen taloon. Tiukka käännös länteen alkoi 1990-luvulla, kun Suomi osti Hornet-hävittäjänsä juuri amerikkalaiselta sotateollisuudelta.
Päätös liittyä puolustusliitto Natoon keväällä 2022 omalla tavallaan viimeisteli Suomen sotilaallisen loikan länteen.
