Oulun kaupungin tapahtuma- ja markkinointipäällikkö Riina Aikio kertoo MTV Uutisille, ettei tiedä, kuka punaisen keskisormen on oikein taiteillut.
Kuusihenkisen rockyhtye Blind Channelin näkyvyys on ollut silmiinpistävää.
Bändi huomioitiin myös heidän kotipaikkakunnalla Oulussa, kun kaupungin yksi nähtävyyksistä Toripolliisi-veistos merkattiin Blind Channelin tavaramerkin mukaisesti.
Lue myös: Blind Channel saapui rokkarin elkein median eteen – yhtye äimistyi saavutuksestaan: "Meillä jäi käteen kansainvälinen levytyssopimus ja italialaisia ryyppykavereita"
Twitterissä on julkaistu kuvia pronssisesta patsaasta, jonka keskisormi on värjätty punaisella – aivan niin kuin Blind Channelin kuusihenkisellä bändin jäsenillä.
Oulun kaupungin tapahtuma- ja markkinointipäällikkö Riina Aikio kertoo MTV Uutisille, ettei tiedä, kuka punaisen keskisormen on oikein taiteillut.
Myös puolustusvoimat antoivat tukensa oululaisbändille Twitterissä. Sen Twitter-tilillä julkaistiin lauantaina ennen livelähetystä kuva, jossa sotilaalle on maalattu keskisormi vihreäksi.
– Naamioväri levitetty. Jatkakaa, twiittauksessa lukee.
Kuvatunnisteiksi on laitettu muun muassa Eurovision, Fin jal.

