Suomen valtionjohdolla on hyvät suhteet republikaaneihin, aina presidentiksi valitun Donald Trumpin lähipiiriin saakka, pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo.
Suomen ja Yhdysvaltojen suhde ei paljonkaan muutu Donald Trumpin valinnan myötä, arvioi pääministeri Orpo.
– En ole hirveän huolissani, mutta totta kai on paljon kysymysmerkkejä, Orpo kommentoi toimittajille eduskunnassa.
Selvänä on pidetty, että Eurooppa joutuu tekemään nykyistä enemmän oman puolustuksensa eteen.
Trump on uhannut myös vetää Yhdysvallat pois Pariisin ilmastosopimuksesta.
Kansainvälisesti merkittävällä sopimuksella on pyritty rajoittamaan ilmaston lämpenemistä. Trump veti myös ensimmäisellä presidenttikaudellaan Yhdysvallat pois sopimuksesta.
– Se olisi erittäin vakava ja paha isku. Yhdysvallat on valtava talous, ja jos he eivät ole ilmastosopimuksessa mukana, se vaikuttaa ilman muuta globaalisti tavoitteiden saavuttamiseen, Orpo arvioi.
Lue myös: Ulkoministeri Valtonen: Suomen erittäin hyvä USA-suhde tulee entisestään tiivistymään
"Protektionismiin ei vastata protektionismilla"
Euroopassa on myös pelätty Trumpin asettavan lisää tuontitulleja suojellakseen Yhdysvaltojen kansantaloutta.
Tällä voisi olla karuja seurauksia Euroopan maiden viennille.
Pääministeri Orpon mukaan Euroopan ei pidä lähteä mukaan kauppasotaan.
