Raskauden aikana on syytä välttää erilaisia aineita, jotka voivat haitata sikiön kehitystä tai lisävät esimerkiksi keskenmenon riskiä.
Perinteisesti tiedetään, että alkoholi, tupakka ja raaka kala ovat haitallisia raskauden aikana. Tiesitkö, että myös monet kauneudenhoitotuotteet olisi syytä lisätä vältettävien listalle?
WebMD-sivusto listasi yleisimmät kauneudenhoitotuotteet, joilla on sikiön kehitystä haittaavia vaikutuksia tai jotka lisäävät keskenmenon riskiä.
1. Hampaiden valkaisu. Hampaiden valkaisuun käytetään peroksidia. Aikuisille aine on vaaratonta, mutta raskauden aikana sitä on syytä välttää, sillä peroksidin vaikutuksia vauvaan ei ole täysin tutkittu.
2. Kynsilakka ja hiussuihkeet. Sekä kynsi- että hiuslakka sisältävät ftalaattia ja sen on havaittu lisäävän syntymävikojen riskiä. Kaikki riippuu tietenkin käytetyistä määristä, muistuttaa professori Judith Hellman New Yorkin lääketieteellisestä yliopistosta. Hiuslakkaa voinee käyttää pieniä määriä, mutta pitää varoa hengittämättä sitä. Jos on kuitenkin epävarma, kannattanee mieluummin käyttää hiusten muotoilussa muotovaahtoja tai -geelejä.
Kynsilakkaa ei saa hengittää, joten sitä on parempi käyttää hyvin ilmastoidussa tilassa. Kemikaalit eivät imeydy kynsien läpi, joten riski pienenee lakan kuivuttua.
3. Aurinkovoiteet ja itseruskettavat. Auringolta suojautuminen on tärkeää, mutta kannattaa ottaa huomioon, kuinka paljon ja mitä kemikaaleja siihen käyttää. Esimerkiksi monien aurinko- ja rusketusvoiteiden sisältämä oksibentsoni on yhdistetty tyttövauvojen pienempään syntymäpainoon. Tässäkin tapauksessa lisätutkimukset ovat vielä tarpeen, mutta turvallisempaa on kuitenkin välttää oksibentsonia. Itseruskettavia voiteita ei ole tutkittu riittävästi, mutta lääkärit suosittelevat, että niiden käyttöä vältettäisiin raskauden ajan.


