Päivystysruuhkat ovat helpottaneet hieman joulun alla. Ihmiset ovat alkaneet vältellä päivystykseen tulemista, arvioi HUS.
Päivystyksen poikkeuksellisen pahoista ruuhkista on ollut viime aikoina vilkasta keskustelua. Odotusaikojen ennen jatkohoitoon pääsemistä on kerrottu venyvän yli vuorokauden mittaiseksi. Tilannetta on kuvailtu kaoottiseksi, mutta haastatteluhetkellä tätä on vaikea uskoa todeksi. Yhdessä odotusaulassa istuskelee kaksi rouvaa hoitajalle pääsyä odottelemassa.
– Ei ole koskaan sujunut näin hienosti, toinen rouva kehuu.
– Otin Helsingin Sanomat mukaan, mutta en ole ehtinyt lukea sitä ollenkaan. Yleensä ehtii hyvin lehden lukea tässä, mutta tänään on mennyt nopeasti kaikki, toinen rouva kertoilee. Pian hänetkin kutsutaan sisään.
– Jäi sanomalehti lukematta, rouva naurahtaa.
– Tämä näkymä ei kerro koko totuutta asiasta todellakaan. Olen ollut työvuoroissa ruuhka-aikaan, se ei näytä tältä, sairaanhoitaja kertoo, ennen kuin ohjaa rouvan peremmälle huoneeseen.
Lue myös: Pääkallokeli kasvattaa painetta HUSin päivystyksissä entisestään – kaikki resurssit keskitetään kiireelliseen hoitoon
100 tunnin odotus
HUSin toimialajohtaja Maaret Castrén arvelee tietävänsä, miksi nyt on ollut rauhallisempaa: media kirjoittaa asiasta, ja ihmiset välttävät päivystykseen hakeutumista.
– Pääkaupunkiseudulla on pikkuisen rauhallisempaa. Aina kun media kiinnostuu ja keskustelu alkaa, niin tilanne rauhoittuu. Siitä seuraa muutaman viikon vähän rauhallisempi tila. Jopa Jorvissa on pitkästä aikaa tilanne, että pisin läpimenoaika on vain 18 tuntia. Sekin on todella pitkä.
Ideaalitilanteessa odotusaika olisi pisimmillään neljä tuntia. Castrénin arvion mukaan odotusaika niillä potilailla, jotka pääsevät päivystyksestä kotiin, on ollut nyt keskimäärin noin kuusi tuntia. Niille, jotka joutuvat jäädä odottamaan vuodepaikkaa osastolta, odotusaika on ollut keskimäärin 21 tuntia.
