Kaikissa Suomen paketteja käsittelevissä logistiikkakeskuksissa on nyt vuoden kiireisin aika.
Postikeskusten kiirettä pahentaa se, että suomalaisten into tilata tavaraa Kiinasta jatkuu. Tänä vuonna rikotaan jälleen aiempia ennätyksiä kiinalaisista verkkokaupoista saapuvien tilausten määrissä.
Lue myös: Suomalaisten temutus lähdössä täysin käsistä: "50 miljoonaa pakettia"
PostNordin terminaalissa Vantaalla paiskitaan nyt töitä urakalla. Pakettien joukossa on myös Kiinasta tulleita tilauksia.
– Meillä menee kymmeniä tuhansia paketteja päivässä. Normaaliin verrattuna noin kaksinkertainen määrä. Kiinan kauppa ei ole meille niin merkittävä. Sen osuus meillä on vain 1-2 prosenttia, mutta kyllä niitä meilläkin on, kertoo PostNordin operatiivinen johtaja Jussi Broberg.
Kiinasta saapuvien verkkotilausten nopea kasvu ei osoita laantumisen merkkejä. Viime vuonna Kiiinasta saapui parhaimpina kuukausina yli 3 miljoonaa pakettia, nyt jo 4,5 miljoonaa. Loppuvuoden luvut puuttuvat vielä, mutta tulli arvioi, että tänä vuonna ylitetään 50 miljoonan paketin raja.
– Kyllä se kasvu on jatkunut. Oikeastaan kokonaan EU:n ulkopuolelta tulevien tavaroiden kasvu on Kiinasta, toteaa Lentotullin tullipäällikkö Mika Pitkäniemi.
Kattava valvonta mahdotonta
Kaupan liiton selvityksen mukaan kiinalaisista verkkokaupoista tilaavat uskovat, että jos tuotteet eivät täytä turvallisuusvaatimuksia, viranomaiset pysäyttävät ne rajalla. Pakettien valtavan määrän takia yksittäisten pakettien kattava valvonta on kuitenkin mahdotonta.


