Pohjanmaan poliisi vahvistaa, että Mustasaaressa sijaitsevan Nordic Wildlife Care ry:n toiminnassa tutkitaan eläinsuojelurikosta. Aluehallintovirasto löysi aiemmin keväällä tarkastuskäynnillään eläinhoitolan eläimet vaarallisista olosuhteista ja totesi paikan toiminnassa eläinsuojelulain vastaista toimintaa.
Pohjanmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Joanna Österblad kertoo, että poliisilaitoksella on tutkinnassa eläinsuojelurikos Nordic Wildlife Care ry:tä koskien.
Aluehallintovirasto löysi runsaasti epäkohtia villieläinhoitolasta viime huhtikuussa.
– Tutkinta on käynnistetty poliisin omien havaintojen perusteella ja asiasta on oltu yhteydessä valvontaviranomaisiin. Avin tarkastuskäynti liittyy myös asiaan, Österblad vahvistaa MTV:lle.
Villieläinten hoitoon tarkoitetun yhdistyksen tiloista löytyi viime keväänä eläimiä likaisissa, vaarallisissa ja muutoin sopimattomissa olosuhteissa. Lisäksi hoitoon otettujen eläinten huolenpitoa oli laiminlyöty.
Hoitoon otetut eläimet asuivat likaisessa hallissa muiden eläinten kanssa. Hallissa oli runsaasti ulosteita ja esimerkiksi kuuttien vesiastia oli likainen remonttijätteestä.
Asia ilmenee aluehallintoviraston tarkastusraportista, joka on päivätty huhtikuun puoliväliin.
Eläimiä pidettiin hämärässä ja likaisessa hallissa
Läänineläinlääkärit tarkastivat 14.huhtikuuta 2022 sekä villieläinten hoitoon käytettävät tilat sekä pysyvän eläinnäyttelyn, johon villieläinhoitolan omistajalla, Markku Harjulla, on lupa aluehallintovirastolta.



