Kahtena edellisenä vuotena hyvin käynyt mökkikauppa on tänä vuonna lähtenyt liikkeelle rauhallisemmin. Maanmittauslaitoksen mukaan tämän vuoden tammi-maaliskuussa myytiin noin 250 omarantaista mökkiä. Se on noin kolmannes vähemmän kuin vuoden 2021 vastaavana aikana. Tällöin rantamökkejä myytiin vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana lähes 400.
– Mökkikauppa on hiljentynyt viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden. Kauppa notkahti jonkin verran jo viime vuonna, rekisteripäällikkö Taisto Toppinen Maanmittauslaitokselta sanoo.
Mökkikauppoja on tehty kahtena edellisenä vuonna huomattavasti aikaisempia vuosia enemmän. Koronavirus piristi tuntuvasti kesämökkien kauppaa. Kun vuonna 2019 ennen koronaa myytiin reilusti alle 3 000 mökkiä, vuonna 2020 rantamökkejä myytiin runsaat 4 000 ja viime vuonna lähes 3 800. Koronarajoitusten hiipumisen myötä lomamatkailu on elpynyt. Lähestyvä kesä näyttää, virkoaako kesämökkikauppa talvihorroksestaan.
Suomen Kiinteistönvälittäjien (SKVL) markkinaennusteen mukaan varsinkin ympärivuotiseen käyttöön soveltuvien mökkien kysyntä kiihtyy kevään edetessä. Toimitusjohtaja Jussi Mannerberg arvioi, että poikkeuksellisen luminen talvi on keskeinen syy edellisiä vuosia vaimeammalle mökkikaupalle.
– Esimerkiksi saaristossa on ollut kelirikkoaika eikä sen takia saada veneitä vesille. Saarimökkejä ei siksi ole päästy esittelemään asiakkaille. Myös auraamattomat mökkitiet muodostavat monin paikoin fyysisen esteen, Jussi Mannerberg sanoo.
– Ostohaluja markkinoilla kyllä on ihan selkeästi. Mökkejä ei ole vielä voitu laittaa myyntiin. Kysymys on enemmän siitä, milloin tämän vuoden mökkikauppa lähtee liikkeelle.
"Mökeistä ei haluta luopua"
Suomen Kiinteistönvälittäjien tilaston mukaan tammi-maaliskuussa tehtiin kaikkiaan hieman yli 440 mökkikauppaa. Lukuun sisältyvät kaikki loma-asuntokaupat. Vuoden alussa mökkikauppoja tehdään tyypillisesti enemmän Pohjois-Suomessa, mutta Uudellamaallakin on myyty puolisensataa mökkiä maaliskuun loppuun mennessä.
Jussi Mannerbergin mukaan mökkimarkkinat olivat viime keväänä muutoinkin erilaiset kuin yleensä varhaisemman kevään ansiosta.