Fiva on ollut jo pidempään huolissaan siitä, jos pankit pyrkivät poistamaan rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen riskejä äärimmäisellä tavalla.
Suomen pankit ovat ilmoittaneet tilien lopettamisesta ihmisille, jotka ovat voineet pitää Suomessa pankkitilinsä ongelmitta jopa vuosikymmeniä. Asiaa on ihmetelty esimerkiksi Australiassa.
Asuminen ja työnteko ulkomailla on avautunut entistä useammalle esimerkiksi etätöiden myötä.
Tästäkin syystä on kysytty, keille ulkomaille muuttaneille Suomen pankkien tulee järjestää kotimaassa peruspankkipalvelut.
Onko lakeihin tai niiden tulkintaan tullut hiljattain muutoksia?
– Rahanpesulainsäädännössä on tapahtunut jossain määrin muutoksia. Lisäksi rahanpesun varalta ollaan nykyisin (pankeissa) hirvittävän varovaisia, sanoo valtiovarainministeriön (VM) neuvotteleva virkamies Kari Kemppainen.
Suomen kansalaisuus ei ole tässä ratkaiseva seikka.
– Nykyisen lainsäädännön mukaan Suomen peruspankkipalvelut pitää järjestää ETA-alueella laillisesti asuville. Tuon enempää ei ole syytä sanoa tällä erää, analyysit ovat kesken. Mutta sen voi todeta, että toisaalta tuo ei ole kielto: pankkien peruspalveluita on mahdollista tarjota Suomessa muillekin.
– Ulkosuomalaisten tilien viimeaikaisista irtisanomisista voin VM:n osalta todeta, että niiden takana lienee pitkälti niin sanottu de-risking ilmiö, Kemppainen lisää.
De-risking tarkoittaa sitä, että finanssilaitos pyrkii riskien hallitsemisen sijaan välttämään asiakkuuteen liittyviä riskejä. Keinona on lopettaa tai rajoittaa liikesuhteita kokonaisten korkeariskisiksi arvioitujen asiakasryhmien kanssa.


